Superhalvat seksilelut

Seksikaupat.net

Seksikaupat.net - suomeksi Sexbutiker.net - på svenska Sexbutikker.net - danmark

www.Sinful.fi

Sinful.fi

Tanskalainen Sinful on yksi Pohjoismaiden suurimmista seksilelujen verkkokaupoista. Sen painopiste on jo yli vuosikymmenen ajan ollut tuotteissa, jotka tuovat leikkisyyttä ja iloa asiakkaidensa seksielämään. 

Tuotteet

Sinful.fi:n valikoima koostuu noin 6 000 tuotteesta. Tunnetuimpien merkkien lisäksi nettikaupassa on Sinfulin oman merkin tuotteita, jotka vakuuttavat tyylikkyydellään. Niiden joukosta löytyy kaiken näköistä kivaa aina vibraattoreista ja penisrenkaista liukuvoiteisiin ja lasidildoihin. Mielenkiintoisinta antia ovat kuitenkin Sinfulin erilaiset setit, joista löytyy leluja ja tarvikkeita erilaisin teemoin. Nämä pakkaukset ovat ihanteellisia varsinkin niille, jotka eivät ole vielä tutustuneet seksilelujen laajaan kirjoon, sillä pakkauksissa tulee mukana myös teemaan liittyvä opas. Esimerkiksi anaali- tai sidontaleikkien aloittamisen kynnys on näin siis todella matala! Älä siis kuitenkaan luule, että Sinful.fi tarjoaa ainoastaan untuvikkojen leluja. Varsinkin fetissiosiosta löytyy tarvikkeita myös villimpään menoon. 

Sinful.fi -kaupasta löydät artikkeleita ja oppaita, mikäli tarvitset apua minkä tahansa täydellisen tuotteen valintaan. Asiantunteva asiakaspalvelu vastaa myös mielellään kaikkiin tuotteita koskeviin kysymyksiin ja opastaa oikean tuotteen valinnassa. Voit ottaa yhteyden asiakaspalveluun joko puhelimitse tai sähköpostilla arkisin klo 9-20 ja viikonloppuisin klo 11-16. Jos suomenkielistä asiakaspalvelijaa ei ole paikalla, yhdistetään utelusi englanninkieliselle asiakaspalvelijalle. 

Sinfulin henkilökuntaa.

Tilaukset ja maksaminen

Sinful.fi ymmärtää, että kaikki eivät välttämättä halua naapureiden ja postinjakajien näkevät, missä ostoksia on tehty. Kaikki lähetykset pakataan neutraalisti ilman logoa ja yrityksen nimeä, eli paketti ei herätä mitenkään huomiota. Sekä osoitetarrassa että tiliotteella kaupan nimen sijaan lukee Mcompany ApS.

Maksutapoina kaupassa käy verkkopankki, PayPal, Klarna sekä Visa, JCB ja MasterCard. Klarnan kautta voit myös maksaa tilauksesi erissä. 

Sinful.fi lupaa asiakkailleen nopeat toimitukset. Jos teet tilauksen ennen klo 15 arkipäivänä, lähetetään tilauksesi vielä saman päivän aikana. Itse toimituksessa menee 3-5 arkipäivää. Toimituskulut ovat 5,90 € maksikirjeelle ja 6,90 € postipaketille. Yli 80 € tilauksen lähetetään ilman toimituskuluja. Tuotteilla on 365 peruutusoikeus, joka ei luonnollisestikaan koske intiimituotteita, jotka on poistettu pakkauksesta. Muiden tuotteiden kohdalla tuotteen voi vielä palauttaa, jos se on alkuperäisessä kunnossa. Sinful.fi myöntää myös kahden vuoden takuun kaikille tuotteille.

Siirry kauppaan

Sinful

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä
Ladataan...
Ääniä: 16
Äänestä painamalla tähteä

Kotisivut:Siirry kauppaan
Maksutavat:Verkkopankki, Luottokortit, Klarna-lasku
Toimitus:Toimitusmaksu: alk. 5,90€/lähetys, 14pv palautusoikeus, Huomaamaton toimitus
Valikoima:Alusasut, Bondage, BDSM, Dildot, Lahjatavarat, Anaaliseksi, Tarvikkeet, Vibraattorit, Erikoisuudet



Haluatko jylhän erektion?

Kokeile Hard Support potenssivalmistetta, niin näet itse tehon.

Kokeile sitoumuksetta tästä »

Bathmate penispumput

Penispumpulla saat kovan erektion ja kasvatat miehuutta. Voiko mies enempää toivoa?

Bathmate -penispumput »

Kaalimato.com

Katso lisää Kaalimato.com -verkkokaupasta!

Kaalimato kokemuksia »

Yhteydenotto

© 2023 Seksikaupat.net ei vastaa sivustolla mahdollisesti esiintyvistä virheistä tai vanhentuneista tiedoista.